Post by Kreivi Dooku on Dec 3, 2005 23:03:47 GMT 2
//Minulla taisikin olla jo joki peli siellä, mutten tiedä, kelpaako se tarkoitusperiisi...//
Dooku oli viimeinkin päässyt kattotasanteelle, ja droidipilotti valmisteli poikkeuksellisen vauhdikkaasti lähtöä.
Kreivi vilkaisi vielä eteensä levittäytyvää näkymää. Kaupungin ulkopuolelta olevilta tasangoilta näkyi, kuinka valkeat, harmaat, sinertävät ja kellertävät aallot vyöryivät toisiaan päin, ja kuinka ne pikkuhiljaa murskaantuivat.
Sithlordi kiipesi aluksensa sisään, istahtaen matkustajadivaanille odottamaan lähtöä. Mikäli se tietty tietokone oli vielä ehjä, muutaman viikon päästä Tasavalta kokisi niistä saamiensa tietojen johdosta mielenkiintoisen repeytymän.
Tietokoneessa oli tekaistuja merkintöjä siitä, että jedit olivat tukeneet separatisteja joillain rintamilla, johtamalla sotilaansa varmaan kuolemaan, antautumalla viholliselle tai kääntymällä omiaan vastaan.
Hän oli kuitenkin jättänyt, mestarinsa pyynnöstä, teksteihin sellaisia vivahteita, jotka osoittaisivat ne virheellisiksi, mutta sen ymmärtämiseen tarvittaisiin korkeat älynlahjat. Kun se kuitenkin joskus paljastuisi, syntyisi eripuraa siitä, olivatko tekstit oikeita vai vääriä, ja näinollen se hajottaisi sodan ansiosta jo valmiiksi sekaista tasavaltaa kahtia niihin, jotka erottaisivat jutun valheeksi, ja niihin, jotka olisivat liian voimakkaiden tunteiden ansiosta, tai liian yksinkertaisia hyväksyäkseen sen. Ja näin epäluulot jedejä kohtaan vain kasvaisivat.
//Varmaan Bly kilttinä poikana toimittaa kyseiset tiedot jedien vehkeilystä isojen pomojen tietoon?//
//En viitsinyt häiritä laittamalla uutta viestiä, eli hyvä kun huomautit tuosta kaminosta, tossa itsenäisyyspäivän aikana vois vaikka sinne alfan heittää, mutta siis kiitos vielä!
-Grievous//